Jämsänkosken Vanha Mylly | Ravintola Vanha Mylly
Ravintola Vanha Mylly

Jämsänkosken Vanha Mylly

Jämsänkoski oli tunnettu vesimyllyistään ainakin jo 1500-luvun alkupuolelta lähtien, jolloin nykyisen keskustan alueella oli toiminnassa kymmenkunta myllyä. Riittävä veden virtaus talviaikana ja kuivanakin kesänä riitti myllyjen pyörittämiseen, joten Jämsänkoski lukeutui Hämeen parhaisiin myllypaikkoihin.

V. 1887 Jämsänkosken rannalle ryhdyttiin rakentamaan selluloosatehdasta, jolloin teollisuuslaitos otti koskivoimasta suurimman osan käyttöönsä. Aktiebolaget Jämsänkoski hankki talollisten yhteismyllyjä haltuunsa. Tehtaiden laajentuessa vanhat myllyt tulivat puretuiksi. Arkkitehti Bernhard Blomin suunnittelemat jugend-vaikutteiset uudet tehdasrakennukset tehtiin tiilestä ja v. 1900 rakennettiin Rekolankoskelle myös uusi mylly, jossa on yhä näkyvissä rakentamisajalleen tyypilliset harjatornit katon päätyosissa. Kaikkien purettujen myllyjen osakkailla oli oikeus ilmaiseen jauhatukseen yhtiön myllyssä. Tämä Vanha Mylly jäi käytöstä pois v. 1952.

Vanha Mylly luovutettiin v. 1958 kalanpoikasten kasvatukseen Jämsänkosken Urheilukalastajille, josta he saivat myös oman kokoustilan. Sen yhteydessä toimi myös kesäkioski ja kahvila aina 1960-luvun loppuvuosiin saakka.

Silloinen isännöitsijä Lauri Tiilikka järjesti rakennukselle perusteellisen kunnostuksen ja remontoituna Vanha Mylly avattiin ravintolana ensimmäisen kerran v. 1969. Vanha Mylly on kirjattu teollistumisen muistomerkkinä säilytettävien vanhojen rakennusten joukkoon v. 1982.

Ravintolatoiminta Vanhalla Myllyllä jatkuu ja turvaa osaltaan rakennuksen säilymisen



Kirjoita kommentti